Hiihtokauden tilinpäätös

Olosuhteiden puolesta harvinaisen haastava hiihtokausi on saatu päätökseen ja harjoittelun painopiste on nyt siirtynyt takaisin vesille. Omalta osaltani viimeiseksi hiihtopäiväksi jäi sunnuntai 23.3.. Olisi suksille kyllä päässyt vielä joitakin päiviä myöhemminkin, mutta olosuhteet alkoivat sopia hiihtoon vielä melontaakin huonommin. Oli siis aika siirtyä parin kuukauden tauon jälkeen tiiviimmin melonnan lajiharjoittelun pariin. Useimmille se tarkoittaa tässä vaiheessa kotimaan kylmiä vesiä ja sulapaikkoja, joillekin onnekkaammille harjoitusleiriä etelän lämpimämmissä maissa. Merimelojista jälkimmäiseen ryhmään kuuluvat tällä hetkellä Sabaudiassa Italiassa leirillä ovat Alex, Antti ja Eero.

Vaikka hiihtokausi oli lyhyt, oli se monille meistä harjoituksellisesti silti varsin onnistunut. Vuoden vaihteen leiri Rukalla jäi hiihtokauden ehdottomaksi huippuhetkeksi, mutta kilometrejä kertyi olosuhteisiin nähden yllättävän hyvin myös kotona sen jälkeenkin. Paloheinään, Oittaalle, Leppävaaraan ja Hakunilaan lumetetut 3-4 kilometrin kierrokset tulivat tosin harvinaisen tutuiksi. Niitä taisi tulla pyörittyä yhteensä reilusti toista sataa kierrosta. Talvesta kertoo paljon sekin, ettei edes yhden käden sormia tarvita niiden kertojen laskemiseen, kun pääsin Rukan jälkeen hiihtämään perinteistä pakkaskelin purkkivoiteilla.

Erityistä uutta potkua harjoitteluun toi Pakilan Vedon kanssa viime kesänä käynnistetty yhteistyö, joka tarjoaa Merimelojien kilpailijoille helpon väylän mukaan hiihtoseuran toimintaan. Ajatus vakavoittaa omaa hiihtoharjoittelua asteella ja lähteä mukaan jonkun hiihtoseuran toimintaan on ollut itsellänikin enemmän tai vähemmän mielessä noin 15 vuotta. Nyt oli kieltämättä korkea aika saada se toteutettua. Nuoremmille melojille mahdollisuus päästä aikaisessa vaiheessa kunnolla sisään hiihdon maailman on erityisen arvokas. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että aikuisurheilijalle kynnys on paljon korkeampi. Siitä tietoisena halusin itsekin tarttua nyt auenneeseen tilaisuuteen kynsin hampain. Erityisen suuri kiitos tästä kaikesta kuuluu Esalle ja muille Pakilan Vedon aktiiveille, sekä tietysti myös kaikille seuran urheilijoille, joiden kanssa olemme päässeet harjoittelemaan ja kilpailemaan.

Hiihtoa voi pitää melojalle ihanteellisena “kakkoslajina”, joka täydentää ja monipuolistaa harjoittelua. Moni meloja niin Suomessa kuin maailmallakin on ollut myös yllättävän kova hiihtäjä. Ehkäpä kovista kovin esimerkki on norjalainen 90-luvun kärkimeloja Knut Holmann, jolla kuuden melonnan olympiamitalin lisäksi löytyy useiden hiihdon olympia- ja MM-mitalistien päänahkoja Vasaloppetissa. Valmentajan näkökulmasta hiihto tarjoaa harjoitusmuotona käsiin sellaisia valmennuksellisia kortteja, joita useimmilta maailman melojilla ei löydy. Ja koska strategia kannattaa rakentaa omien ja käytössä olevien vahvuuksien varaan, ei kilpakumppanien vahvuuksien varaan, on meillä kaikki syyt pyrkiä ottamaan hiihdon tarjoamat hyödyt irti.

Keskeisenä tausta-ajatuksenani kuluneena talvena oli pyrkiä suhtautumaan hiihtoon kilpaurheiluna jo sen itsensäkin takia, ei pelkästään melonnan harjoitusmuotona. Harjoittelu kokonaisuutena suunnitellaan kyllä melonnan ehdoilla ja se on koko ajan ajatuksissa taustalla, mutta jokaiseen yksittäiseen hiihtoharjoitukseen asennoidutaan niin, että tavoitteena on kehittyä nimenomaan hiihtäjänä. Tämä lähestymistapa tuntuikin toimineen erittäin hyvin ja ruokkineen harjoitusmotivaatiota.

Pisimmälle “kilpahiihtouralla” ryhmästämme ehti tänä talvena Eveliina, joka oli mukana Pakilan Vedon nuorten joukkueessa mm. Hopeasompa- ja aluemestaruuskilpailuissa. Jälkimmäisistä irtosi viestimitalikin. Alex kävi puolestaan parantamassa edellisvuotista sijoitustaan Finlandia-hiihdossa ottaen sieltä 200. sijan. Muille Pakilan Vedon sarjahiihdot tarjosivat hyvän vastineen Merimelojien keskiviikkokisoille. Myös minulle ne toivat paljon intoa ja auttoivat ruokkimaan pientä tavoitteellisuutta hiihtoharjoittelussa. Oli kannustavaa huomata, kuinka hiihtäjänä täysin itseoppinut melojakin pystyi ihan hyvin lähtemään tällaiseen seuratason kilpailuun samalle viivalle “oikeita” hiihtäjiä vastaan - jos ei nyt sentään menestyksekkäästi, niin ihan kelvollisin tuloksin ainakin. Ero edellä olleisiin veteraani- ja juniorihiihtäjiin oli ennemmin motivoiva kuin masentava.

Mitä voisivat olla sitten Merimelojien rata- ja maratonmelojien hiihtotavoitteet seuraavalle kaudelle? Sarjahiihdoissa voi ainakin pyrkiä parantamaan omia tuloksiaan. Ja kun vauhtia tulee lisää, niin ehkä muutkin kuin Eveliina vielä innostuvat varsinaisissa hiihtokilpailuissa. Osallistuminen Merimelojat ry:n “tallijoukkueella” johonkin pitkänmatkan massahiihtokilpailuun voisi sekin olla kiinnostava ajatus.

- Heikki

Vuosi 2014 käyntiin hiihtoleirillä

Uuden vuoden 2014 kunniaksi päätettiin paitsi aloittaa tämän blogin kirjoittaminen, niin myös järjestää hiihtoleiri Merimelojat ry:n rata- ja maratonjoukkueelle.

Lähdimme joulun jälkeen viikoksi parempien hiihto-olosuhteiden perässä Kuusamon Rukalle. Mukaan leirille tulivat tällä kertaa urheilijoistamme Alex, Eero, Eveliina, Heikki ja Unto. Kun tilaa riitti otettiin leirille vielä vierailijoina mukaan Netta ja Olivia Tampereen Vihurista.

Merimelojat Unski, Heikki, Eveliina, Eero ja Alex Pyhävaaralla

Hiihto on erinomaista täydentävää harjoittelua melojalle ja erityisesti keskeisverenkierron kehittämiseen. Vaikka se ei lajiharjoittelua täysin korvaakaan, tarjoaa hiihto näin suomalaisille myös sellaisia harjoitusmahdollisuuksia joita eteläisempien melontamaiden urheilijoilla ei ole.

Matkalla Rukalle lumiraja ei tuntunut tulevan vastaan millään. Ensimmäiset merkit lumesta nähtiin Kuopion paikkeilla ja vasta Kajaanissa olisi voinut edes kuvitella löytyvän minkäänlaisia hiihtomahdollisuuksia. Vesisateesta huolimatta hangen paksuus alkoi onneksi kasvaa Kuusamon lähestyessä. Pari ensimmäistä leiripäivää keli pysyi suojan puolella, mutta ladut silti hyvässä kunnossa. Loppuleirin saimme kuitenkin nauttia täydellisestä talvisäästä uudenvuodenaaton tuotua muutaman sentin tuoretta lunta ja lämpötilan pudottua muutaman asteen pakkasen puolelle. Parempaa tuskin olisi voinut edes toivoa.

Näkymä asunnoltamme Talvijärven yli kohti tunturia ja hiihtostadionia

Vaikka 11 kilometrin Vuosselin reitti ja muut Rukan ympäristön ladut tulivat tutuksi, oli niillä hiihtäminen tervetullutta vaihtelua joulukuussa jonkin aikaa hiihdettävissä olleisiin Hakunilan 2,5 kilometrin tai Leppävaaran 1 kilometrin kierroksiin.

Treenipäivät alkoivat aamiaisella, auringon noustua suuntasimme ladulle, jossa vedimme pitkän peruskestävyyslenkin. Lenkin jälkeen söimme lounasta ja lepäilimme esimerkiksi korttia tai shakkia pelaten. Illemmalla vedimme toisen treenin, joka oli lyhyempi, koska pitkille laduille ei enää pimeyden takia päässyt. Illan treenissä ohjelmassa saattoi olla vetoja tai sitten vierailu raskaalla, maailmancupeistakin tutulla kilpaladulla.

Nousua riittää

Vaikka leirin ehdoton päätarkoitus olikin harjoitella erittäin kovaa, ei voi väheksyä sitäkään mikä vaikutus harjoittelun toteuttamisella pohjoisen luonnossa oli mielelle. Juomataukoa saattoi pysähtyä viettämään vaaran laelle ja ihailemaan eri suuntiin auenneita upeita lumisia maisemia. Ero Helsingin joulukuiseen ankeuteen ei olisi juuri voinut olla suurempi.

Valtavaaran autiotupa

Viikon aikana hiihtokilometrejä kertyi urheilijasta riippuen reilusta 200:ta 350:een. Pääosin ohjelmassa oli pitkiä peruskestävyyslenkkejä, johon vaihtelua toivat pari vetoharjoitusta ja matkalle osuneet kovemmat nousuosuudet. Leiristä muodostui erinomainen ja tehokas sisäänajo hiihtoharjoitteluun, jota toivottavasti päästäisiin taas pian jatkamaan kotioloissakin.